|
Syyrian sisällissota on luonut ennennäkemättömän humanitaarisen kriisin maan sisälle sekä valtavan pakolaismäärän naapurimaihin. Suomi on konfliktin aikana vuosina 2011–2013 antanut humanitaarista apua Syyriaan ja lähialueille yhteensä 8,1 miljoonaa euroa, josta 4,5 miljoonaa tämän vuoden puolella. Uudesta 3 miljoonan euron myönnöstä on juuri päätetty, ja tämä nostaa Suomen tuen 11,1 miljoonaan euroon. Suomen tuki on suunnattu YK-järjestöille, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeelle sekä Kirkon Ulkomaanavulle.
|